MYYTY



Tätä hetkeä on odotettu. Vihdoin asuntomme on saatu myytyä! Pääsemme siis tositoimiin. Asuntomme myynnissä meni oletettua kauemmin, mutta jossittelu tuntuu tässä vaiheessa turhalta. Nyt on edessä:
  • suunnata katseet eteenpäin
  • hyväksyä se fakta, että viivastyksiä tulee milloin mistäkin (vaikka rakennusprojekti ei ole vielä edes kunnolla alkanut)
  • tuulettaa villisti, että taas on yksi askel kohti unelmaa otettu!!!



Tässä on sen verran aikaa jo vierähtänyt, että huomasin pian rakennusasioiden päässeen taka-alalle. Ajatukset oli enemmän fokusoitu asunnon myyntiin, muuttoon ja kesään. Meidän perhe on esimerkiksi lisääntynyt kuudella. Otimme kesäksi neljä kanaa ja kaksi kukkoa. Niistä voin kertoa lisää jossain vaiheessa, mutta näin lyhyesti; aivan super ihania, koiriin ja lapsiin nähden helppo hoitoisia, seurallisia ja munia tulee keskimäärin neljä päivässä! Kanojen ottaminen on ollut minulle unelma jo lapsesta lähtien. Nyt oli sille juuri sopiva hetki ja olosuhteet. Unelmatha on tehty toteutettaviksi. Tytöt ovat olleet niistä aivan hurmioituneita ja rakastavat hoitaa niitä.

Kun siihen rakennusprojektiin sitten oli taas aika fokusoitua, niin toisaalta taas uudella energiaryöpyllä asiat saatiin vauhtiin. Hurja määrä tarjouksia eteenpäin ja sähköpostirumba pyörimään. Olen huomannut, että paras tapa hoitaa kaikki on sähköposti. Silloin itse pysyy kärryillä parhaiten mitä on sovittu ja kenen kanssa. On mustaa valkoisella. (tottakai tarjoukset aina kirjallisena) Jos muutamia puheluita on soiteltu, on todella vaikeaa muistaa jälikäteen mitä sovittiin puolin ja toisin sekä kenen kanssa jostain asiasta oli puhe. Tottakai vanha kunnon puhelinsoittelu on välillä tarpeen, mutta pääsääntöisesti email on in. Sähköpstittelussa on myös toinen hyvä puoli; asioita voit hoitaa myös myöhään illalla ja yöllä, jolloin rakennusasioiden hoitoon on rauhallisin hetki. Onneksi rakennusmestarimme on hyvin ymmärtäväinen, että päivisin puhelun taustalla saattaa raikaa pikkuneidin "draama queen hetki" tai tyttöjen välinen kiista legoista.

Helpotti asiaa mielettömän paljon, että kaikki pohjatyö oli jo tehty suunnittelun, taustatyön, vastaavan rakennusmestarin hankinnan, tontin maaperätutkimuksen sekä talotoimittajan valinnan osalta. Asunnon pohjapiirrosta olemme käännelleet ja väännelleet vielä vaikka kuinka, jotta se varmasti on hyvä. Tällä hetkellä muutoksia emme ole kuitenkaan tehneet, koska pohja tuntuu juuri oikealle. Nyt on sitten aika laittaa nimiä paperiin.

Olenko ainoa, jota hieman ahdistaa kaikki rakentamiseen liittyvä sopimus- ja paperiviidakko? On niin paljon asioita, joihin on nimi alle laitettava ja sopimukset ovat melkein poikkeuksetta useiden sivujen pituisia. On oltava todella tarkka mitä sopimuksessa on mainittu tai mitä siellä on jätetty mainitsematta. Tässäkin kohtaa vastaava rakennusmestari, osaava isä sekä puoliso ovat kultaakin kalliimpia.



Mutta nyt SKOOL! Tästä se lähtee. Kauppakirjat omasta asunnosta tehty, tontti maksettu ja hetken voi nautiskella, miltä maistuu elämä ilman velkaa. Meillä on pari päivää aikaa vielä tyhjentää koti ja tehdä loppusiivous. Tässä helteessä muuttopuuhat eivät ole mieluisinta puuhaa, mutta on tässä muutakin ehditty tekemään. Niistä mainittakoon: uiminen, koirien uittaminen, jäätelön herneiden ja mansikoiden syönti sekä soutelu. Kaikki mitä mökillä olo on parhaillaan. Kouvolan asuntomessuillakin ehdimme viikko sitten käymään, niistä kirjoitan pian.

-Tiia







Kommentit

Suositut tekstit